angry birds activity park saariselkä

Akavan lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle luonnoksesta laiksi ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta ja iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista

20.6.2012 Maria Löfgren
Dnro 070/61/2012

Lausuntopyyntönne 10.5.2012/Dnro STM114:00/2010

Luonnos laiksi ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta ja iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista

Akava kiittää mahdollisuudesta esittää näkemyksensä otsikkoasiassa ja lausunnolle varatun määräajan pidennyksestä.

Akavassa on 14 jäsenliittoa, jonka henkilöjäsenet toimivat pääosin terveyden alalla. Lausunto perustuu jäsenliittojen näkemyksiin.

Akava kannattaa sitä lähtökohtaa, että toimintakyky kytketään iäkkään henkilön käsitteeseen. Näkökulma ei tällöin kuitenkaan saa rajoittua vain menetettyyn tai heikentyneeseen toimintakykyyn, vaan myös ennaltaehkäisevä näkökulma on otettava määritelmässäkin huomioon. Muutoin on riskinä, että preventiiviset ja promotiiviset palvelut eivät tule riittävästi turvatuiksi. Psyykkisen ja fyysisen toimintakyvyn heikentymistä tai menetystä ennaltaehkäisevä lähestymistapa on kustannustehokas ja vaikuttava myös vanhuspalvelujen kehittämisen kannalta ja edistää itsenäistä suoriutumista mahdollisimman pitkään.

Iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalvelujen voimavaroista tärkein on tehtävää hoitava henkilöstö. Henkilöstön määrää koskeva vähimmäismitoitus ja yhtenäinen henkilöstömitoituksen tilastointi varmistaisivat omalta osaltaan palvelujen saatavuutta. Mitoituskriteereiden oheen tarvitaan laadun varmistamiseksi henkilöstörakennetta ja moniammatillista asiantuntemusta koskevia kriteereitä. Henkilöstön osaamisen ja koulutuksen tulee vastata asiakkaiden todellisiin tarpeisiin ja niiden muutoksiin. Palvelujen edellyttämän erityisosaamisen turvaaminen on kirkastettava lakiesitykseen kuntia velvoittavaksi.

Lainsäädännöllä on varmistettava, että myös kuntien ostamisen palvelujen laatu turvataan viranomaisvalvonnan ja omavalvonnan tehokkain keinoin.

Ikääntyneiden henkilöiden kyky vastaanottaa tietoa voi olla rajoittunutta erityisesti toimintakyvyn heikentyessä äkillisesti. Tämän vuoksi on tärkeää varmistaa lainsäädännöllä myös omaisten oikea-aikainen tiedonsaanti ja se, että asiakkaan itsensä ja hänen omaistensa kanssa keskustellaan nykytilanteesta ja erilaisista jatkomahdollisuuksista.

Akava ry


lupání v uchu při polknutí Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
amélie nothomb pétronille fnac

Evästekäytännöt

pesäpallo tulospalvelu live Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

humoristisia isänpäivä runoja Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

juomat kylmäksi festareilla Lisätietoa evästeistä saat sivulta swoboda podejmowania działalności gospodarczej w polsce.

2. Miksi evästeitä käytetään?

lääketeollisuuden eettiset ohjeet 2018 Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

tiskeihin jää pesuainetta Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

laila kinnunen kesäyö youtube Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

tulpaner vatten potatismjöl Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

isyankar şarkı sözleri Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

milan'ın kadrosu 2014 Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

sari höglund vaasa Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

jamie dornan ve eşi